Keilaseura KELA:n historiaa (sulautui Nastaan kesällä 2017)

Seura oli yksi Tampellassa alkunsa saaneista seuroista. Se oli ensirekisteröity 10.9.1957 jolloin puheenjohtajaksi valittiin edesmennyt Jouko Junttola ja sihteeriksi Pentti Heikkilä, eli vuoden 2017 syksyllä seura olisi täyttänyt 60 vuotta.

Muita puheenjohtajia ovat ainakin olleet Orvo Lymi, Eino Hietaniemi, Aarne Laine, Mikko Kotoharju, Juhani Mustila ja Raimo Töhönen. Sihteereinä ovat toimineet Pentti Heikkilän aloituksen jälkeen Paavo Törmälä, Eino Heikkilä, P. Järvinen, Heikki Taipalus, Jouni Helenius, Pauli Majava, Reijo Hovilainen, Mikko Kotoharju, Veijo Kettinen, Jarmo Karhe ja Esko Lahtinen.

Kelan jäsenmäärä lopetettaessa oli 9 rekisteröityä pelaajaa. Seuran jäsenistä on ajansaatossa melkoinen joukko päässyt kilpailu-urallaan mittaviin saavutuksiin. Esimerkiksi Veikko Uskali on edustanut maatamme sekä Euroopan Cup-ottelussa että Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa. Tampereen kaupunkijoukkueen Liitto-otteluissa ovat useasti olleet mukana Uskalin lisäksi Mikko Kotoharju, Reijo Huovilainen sekä Juhani Mustila.

Tampereen Keilailuliiton sarjoissa Kela pelasi lopettaessaan AII lohkossa. Seuraotteluita pelasimme Porin Tarmoa ja Kokkolan Kulkurita vastaan. Porilaisia vastaan pelasimme peräti 60vuotta syksyisin ja keväisin. Moni seuran jäsenistä pelasi lopetettaessa myös veteraanisarjaa.